Johan nyt on Runebergin päivä käsillä, siis Johan Ludvigin. Johan Ludvig Runeberg syntyi Pietarsaaressa ruotsinkielisistä vanhemmista v.1804 hänen isänsä ollessa merillä, joten hän sai nähdä isänsä ensimmäisen kerran vasta kolmevuotiaana. Kaikki ymmärrämme, miten suunnattoman tärkeää pienelle lapselle on oman isän läsnäolo ja syli ihan ensimmäisinä ikävuosina, joten lähtökohdat pienelle miehenalulle eivät olleet kaikkein onnellisimmat. Johan, jota lähipiirissä kotoisasti Janneksi kutsuttiin, sairasti myös lapsena paljon ja oli ”kitukasvuinen”. ”Maasta se pienikin ponnistaa” ja Janne ponnisti ja kasvoi ”Suomen ensimmäiseksi suurmieheksi”, jonka päivää alettiin juhlia jo hänen eläessään.
Johan Ludvig Runeberg oli varsin moniulotteinen mies, hän oli toimittaja, opettaja, professori, pappi ja runoilija, joka kohosi kansallisrunoilijaksemme. Suomalaisten silmissä hänen merkitystään li-säsi aikakausi, jossa hän eli ja toimi. Vänrikki Stoolin tarinoilla hän loihti Suomelle moraalisen identiteetin. Hänen vaikuttavuutensa olennainen tekijä oli antiikin kirjallisuuden ja moraalin syvällinen omaksuminen. Ihailtavaa, ja jopa pikkuisen ihmeteltävääkin mielestäni on, millä sydämen palolla hän Maamme- laulussa laulaa ”maa kallis isien”, vaikka hänen isänsä oli syntynyt Ruotsissa. Kaikki me olemme tunteneet syvää yhteenkuuluvuutta omaan maahamme erityisesti vaikka silloin, kun olemme jääkiekkoilijoimme nähneet maailmanmestareina vetävän kunnioituksesta kypärän päästään ja hiljentyvän kuuntelemaan laulua: ”..ei vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien.”
Sen lisäksi, että Runeberg on runoillaan jättänyt suomalaisten sieluun syvän isänmaanrakkauden, on hän erityisen paljon panostanut jättämään jäljen myös meidän sydämiimme etsimään taivaallista, iankaikkista kotimaatamme. Ja tämä näkyy erityisesti hänen virsissään, joita virsikirjastamme löytyy parisen kymmentä. Ajatellaanpa virren sanoja: ”Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän…mä taimi olen sun tarhassas, ja varten taivasta luotu…ja tieni johdata taivaaseen, iäiseen elohon siellä.” Tämä virsi tuo varsinkin meidän ikäihmisten mieliin kouluaikaiset aamuhartaudet, joihin yhdessä kokoonnuimme veisaamaan joku virsi tai vaikka vain muutama säkeistö. Sitten opettaja luki jonkun hartauskirjoituksen ja lopuksi yhdyimme rukoukseen pyytämään Jeesukselta siunausta kunkin päivän työlle. Muistathan?
Toinenkin virsi noilta ajoilta muistuu tässä mieleeni:”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa. Näin suuren lahjan taivaasta, me saimme omaksemme, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme.” Runeberg puhuu sitten tässä virressä niinkuin vain Runeberg voi puhua Jumalan Sanan turvasta, vaikutuksesta ja voimasta, mutta sitten toteaakin neljännessä säkeistössa surullisesti, mutta erittäin osuvasti: ”Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa! Ei mikään tieto maallinen, voi sille vetää vertaa! Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta kuin armon sana ikuinen! Se lähti Herran suusta:” Siis hyljätty monta kertaa… Kuolematon ja muuttumaton totuus on se, että Jumalan Sana, Raamattu, on annettu meille tienviitaksi iankaikkiseen elämään, ja on erittäin murheellista, jos me hylkäämme tuon aarteen, jota Runeberg meille monissa virsissään tarjoaa.
Vaikka olisimmekin ”hyljänneet kalliin, iäisen sanan monta kertaa”, peli ei ole vielä missään tapauksessa menetetty. Kitukasvuisesta Jannesta kasvoi valtava esimerkki meille suomalaisille. Vaikka me olisimme hengellisesti kitukasvuisia, meillä on vara kasvaa Jumalan tuntemisessa. Runebergin ohjaamina voimme luoda silmät ylös taivaisiin ja liittää kätemme ristiin. Juuri Jeesuksen ristiin kiinnittäkäämme myös koko sydämemme, ajatuksemme ja luottamuksemme!
Runebergin päivän tunnelmiin Sirkka Viippola