Radiotyö

Teemme radio-ohjelmia JÄRVIRADION taajuuksille. Karstulan kuuluvuusalueena on Pylkönmäki 90.5 MHz. Ohjelmamme koostuvat pääosin haastatteluista ja musiikista, joissa käydään läpi raamatullisen uskon syntyä eri ihmisten elämässä sekä uskon vaikutusta heidän arjen elämiseensä, mm. valintoihin ja päätöksiin sekä yleensä elämän asenteeseen.

Järviradion ”HYVÄN SANOMAN HETKI” on tiistaisin klo 17:30–18:00. Ohjelmamme sisältävät yleensä henkilökohtaisia todistuksia, haastatteluja, laulua, musiikkia, puheita.

Järviradion ”HENGELLINEN ILTA” – puhelinkontaktiohjelma on maanantaisin klo 18:00–21:00. Ohjelmassa Karstulan, Kyyjärven ja Vimpelin helluntaiseurakunnan edustajat käsittelevät lyhyen alustuksen perusteella valitsemaansa aihetta.

Ohjelman aikana kuuntelijoilla on mahdollisuus soittaa ohjelmaan ja kertoa aiheeseen liittyvät ajatuksensa ja mielipiteensä. Samanaikaisesti ohjelman taustalla toimivat myös rukous- ja sielunhoitopuhelimet, joihin apua tarvitsevilla on mahdollisuus soittaa.

Järviradion noin seitsemän minuutin mittainen ”AAMUHARTAUS” on perjantaiaamuisin heti klo 7 uutisten jälkeen.

JUMALANPALVELUKSET radioidaan sunnuntaisin klo 10:00.

JÄRVIRADION KUULUVUUSALUEKARTTA

Radiotyön yhdyshenkilönä Tapani Maanselkä 0400 191414