Kymmenen käskyä

Kaija Turunen: RAKKAUDEN KÄSKYT RAAMATUSSA

Jeesus sanoo: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän kaltainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näihin kahteen käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat.” (Matt. 22:37–40) Koko Jumalan opetus, toora ja profeetat, eli Raamatun kirjoitukset riippuvat näissä kahdessa käskyssä, joista molemmat löytyvät jo Vanhan liiton puolelta, ensimmäinen ja suurin kohdasta 5. Moos. 6:5 ja toinen tämän vertainen kohdasta 3. Moos. 19:18.

Jumalan rakastaminen yli kaiken ilmenee kymmenen käskyn ensimmäisessä taulussa ja lähimmäisen rakastaminen kymmenen käskyn toisessa taulussa. Kymmenen käskyä eli hepreaksi ”kymmenen sanaa tai asiaa” muodostavat tooran, Jumalan opetuksen ytimen, kruunun, jonka Jumala itse alkuaan antoi Moosekselle kirjoittamassaan kahdessa kivitaulussa. Näistä kymmenestä asiasta viisi ensimmäistä kohdistuu nimenomaan Jumalan rakastamiseen yli kaiken ja toiset viisi lähimmäisen rakastamiseen.

Eri kirkkokunnilla on käskyistä erilaisia jaotteluja, mutta alkutekstin heprealaisen jaottelun mukaan taulut ovat symmetriset 5 + 5 käskyä. Kymmenen käskyä on Mooseksen kirjoissa annettu kahteen kertaan: luvuissa 2. Moos. 20 ja 5. Moos. 5. Nämä säädökset, asiakokonaisuudet, eivät välttämättä ole ”Tee” tai ”Älä tee” -käskyjä vaan ne voivat olla myös ns. määritelmiä, kuten ensimmäinen säädös on. Paitsi Raamatun tekstiin perustuen tässä kirjoituksessa on hyödynnetty myös juutalaista The ArtScroll Mesorah Series -sarjan kommentaaria The Ten Commandments vuodelta 1986 sekä isäni Osmo Alhon vuonna 2005 tekemää tutkielmaa aiheesta.

  1. SÄÄDÖS Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. (2. Moos. 20:2)

On olemassa vain yksi ainoa todellinen Jumala — hänen nimensä on JHVH (יהוה). Tähän nimeen viitataan ja se on yleensä käännetty sanalla Herra. Emme tiedä nimen vokaaleja, joten emme tarkkaan tiedä, miten se tulisi ääntää. Tässä jakeessa on siis tavallaan Jumalan määritelmä. Vaikka Jumala ilmenee kolmena eri persoonana, hän on yksi ainoa Jumala. Tässä jakeessa esiintyvä minä-sana ANoKhI (אנכי) sisältää ajatuksen ”ainoastaan minä”.

Tämä maailmankaikkeuden Luoja ja Israelin Jumala, Herramme ja Lunastajamme, tahtoo olla jokaisen ihmisen henkilökohtainen Jumala. Hän on Jumala, joka toi Israelin jokaisen yksilön pois Egyptin maasta, sananmukaisesti ”orjien talosta”. Uudestisyntymässä hän tuo myös meidät muista kansoista olevat, jokaisen yksilönä pois sielunvihollisen hallintavallan alta Jumalan kuningaskunnan kansalaisiksi Messias Jeesuksen kautta. Kuten Israelin kansan, hän on tuonut Jeesukseen uskovatkin ulos ”orjien talosta”, synnin orjuudesta.

Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa iäti, mutta poika pysyy. Jos siis Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh. 8:34–36) Samoin Paavali puhuu synnin aiheuttamasta orjuudesta: ”Ettekö tiedä, että ketä palvelemaan ja tottelemaan te antaudutte, sen orjia te olette: joko synnin orjia kuolemaksi tai kuuliaisuuden vanhurskaudeksi? Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin orjia, olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opetuksen muodolle, jonka johtoon teidät on annettu, ja että synnistä vapautettuina teistä on tullut vanhurskauden palvelijoita.” (Room. 6:16–18)

Ensimmäinen asia on siis tämä: Herra JHVH yksin on ainoa tosi Jumala ja hänestä tulee meidän jokaisen Jumala sen kautta, että hän on vapauttanut meidät synnin orjuudesta Jeesuksen sovitustyön perusteella. Tämä vapautus koskee siis myös Uuden liiton kansaa, Jeesukseen uskovia. Jumalan laki eli toora, opetus, ei ole tie pelastukseen, vaan koska me olemme Jeesuksen uhrin kautta pelastettuja ja pyhitettyjä, me tahdomme elää Jumalan sanan ja opetuksen viitoittamalla tiellä.

Tällä Jeesus-tiellä me tarvitsemme jatkuvasti Jumalan armoa ja puhdistusta, yhä uudelleen turvautumista Jeesuksen täytettyyn työhön. Me emme pelastu tekojen kautta. Meidät on pelastettu synnin orjuudesta ja käskyjen lainomaisen täyttämisen yrittämisestä vapauteen Jeesuksessa. Hän on meidän Herramme ja rakkaus häneen ilmenee siinä, että tahdomme olla kuuliaisia hänen äänelleen. ”Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan.” Näin Jeesus itse sanoo (Joh. 14:23). Kyse on siis Jumalan rakastamisesta.

  1. SÄÄDÖS Älköön sinulla olko muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi patsasta äläkä mitään kuvaa mistään, mikä on ylhäällä taivaalla tai alhaalla maan päällä tai vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Minä vaadin lapset tilille isien pahoista teoista kolmanteen ja neljänteen polveen saakka, jos he vihaavat minua, mutta osoitan armoa niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni. (2. Moos. 20:3–6)

Tämä toinen asiakokonaisuus kieltää kaikki vieraat jumalat, kaikki epäjumalanpatsaat ja -kuvat sekä kaiken epäjumalanpalvonnan. Emme voi pitää mitään epäjumalaa ikään kuin Jumalan rinnalla, vaan epäjumala tulee alkutekstistä sananmukaisesti käännettynä aina ”Jumalan kasvojen päälle”. Jumalan kasvot viittaavat Messiaaseen, Jeesukseen. Mikään asia ei siis saa tulla minun ja Jeesuksen väliin; sellainen on epäjumala. Mikään asia ei saa peittää Jumalan kasvoja ja sitä pelastusta, joka on yksin Jeesuksen kautta.

Epäjumala voi olla mitä tahansa itse valittua, konkreettinen esine tai abstrakti asia. Se voi olla omaisuus, työ, harrastus tai jopa perhe. Se voi olla uskonnollisuus ja ihmisen oma yritys pelastaa itsensä. Jumala tahtoo meidät kokonaan, sydämemme rakkauden. Hän tahtoo, että otamme Jeesuksen valmistaman pelastuksen vastaan ja seuraamme häntä kokosydämisesti, ei puolinaisesti.

Tässä sanotaan myös, että Jumala on kiivas Jumala. Juutalainen kommentaari mainitsee Raamatussa olevan kaksi asiaa, joiden suhteen Jumala on kiivas tai kateellinen. Toinen on Israelin kansan epäjumalanpalvelus. Jumala vertaa omaa suhdettaan Israelin kansan kanssa avioliittoon. Jumala ei voi hyväksyä Israelin kansan harjoittamaa epäjumalanpalvelusta eli uskonnollista haureutta. Se on verrattavissa uskottomuuteen ja aviorikokseen. Siitä profeetat nuhtelevat kansaa moneen kertaan.

Toinen asia, mikä Raamatussa herättää Jumalan kiivauden, on kansojen rikokset Israelia kohtaan. Jumala on kiivas Jumala, joka rankaisee pakanakansoja, jos he koskevat hänen silmäteräänsä, hänen rakkaaseensa eli Jumalan omaisuuskansaan Israeliin. Ei ole yhdentekevää, miten me suhtaudumme Israelin kansaan.

Edelleen tässä mainitaan Jumalasta: ”Minä vaadin lapset tilille isien pahoista teoista kolmanteen ja neljänteen polveen saakka, jos he vihaavat minua, mutta osoitan armoa niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.” Vanha käännös puhuu isien pahojen tekojen kostamisesta. Kuitenkin Raamatun kokonaisilmoituksen perusteella jokainen on vastuussa omista teoistaan, ei isiensä pahoista teoista. Mitä tämä sitten voi tarkoittaa?

Tässä on hepreassa verbi PaQaDh (פקד), joka merkitsee mm. ”huomioida hyvällä tai pahalla”. Jumala ottaa huomioon isien pahat teot, mutta hän antaa tuleville sukupolville aikaa tehdä korjausliikkeen. Jos tehdään parannusta, hän osoittaa armoaan, mutta ne, jotka vihaavat Jumalaa, kohtaavat rangaistuksen. Jumalan tuomiot eivät aina tule heti, sillä Jumala on armollinen ja pitkämielinen. Hän odottaa, että käännytään hänen puoleensa. ֶHänellä on halu laupeuteen. Mutta jos kääntymystä ei tapahdu ja Jumala yhä uudestaan hylätään, hän joutuu rankaisemaan. Tähän tapaan asia olisi ymmärrettävä.

  1. SÄÄDÖS Älä lausu turhaan Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka lausuu hänen nimensä turhaan. (2. Moos. 20:7)

Tässä on hepreassa verbi NaSa' (נשא), mikä sananmukaisesti tarkoittaa ”ottaa, nostaa, kantaa (esiin)”. Tämä käsky on usein ymmärretty ainoastaan väärän valan kieltämisenä, mutta se koskee laajemminkin Jumalan nimen väärinkäyttöä. Se ei liity pelkästään Jumalan nimen lausumiseen. Turhan lausumisen pelostahan juutalaiset mainitsivat Jumalan nimen JHVH vain temppelissä, joten emme enää tänä päivänä tarkalleen tiedä sen oikeaa ääntämistapaa. Emme saa käyttää Jumalan nimeä väärin, turhan takia tai vääryydessä esim. liitettynä julmuuksiin, vaan liitettynä pyhään vaellukseen ja Jumalan nimeä kunnioittaen. Tämä ei sulje pois Jumalan nimen avuksi huutamista hädässä, esim. Ps. 50:15.

  1. SÄÄDÖS Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Älä tee silloin mitään työtä, älä sinä, älköön poikasi tai tyttäresi, palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä alueellasi asuva muukalainen. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Sen tähden Herra siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen. (2. Moos. 20:8–11)

Tässä ei ole alkutekstissä sanaa lepopäivä, vaan tässä puhutaan seitsemännen päivän eli lauantaipäivän, sapatin, pyhittämisestä Herralle, joten sapatti on Raamatun mukainen pyhäpäivä ja se oli sitä myös Jeesuksen ja alkuseurakunnan elämässä. Vasta kirkkohistorian aikana 300-luvulla jKr. Konstantinus Suuri muutti pyhäpäivän viikon ensimmäiseksi päiväksi, sunnuntaiksi, kun kirkosta haluttiin Nikean neuvoston tiimoilta häivyttää kaikki juutalaisuuden vaikutus. Tämä osaltaan johti myös messiaanisten juutalaisten erkaantumiseen seurakunnan valtavirrasta. Muslimit myöhemmin valitsivat islamin pyhäpäiväksi perjantain, mitä taas noudatetaan islamilaisissa maissa. Joten sapattikäskyn päälle on kertynyt vahva historian painolasti, minkä puristuksessa seurakunta on mukautunut vallitseviin olosuhteisiin. Perinteet ovat tässä painaneet enemmän kuin Jumalan sana.

Jürgen Bühler kirjoittaa Sana Jerusalemista lehden 3/2019 artikkelissa ”Miksi seurakunta ja Israel ovat ajautuneet erilleen” mm. seuraavaa: ”Nikeassa alkunsa saaneet teemat, joita käsiteltiin myöhemmin neuvostoissa ja kirkolliskokouksissa, johtivat lopulta siihen, että seurakunta alkoi irtaantua juutalaisista juuristaan. Tämä muutos tapahtui pääasiassa kolmessa asiassa: ensinnäkin kalenteri muuttui hengellisten juhlapäivien osalta; toiseksi seurakunnan asenteessa juutalaisia kohtaan tapahtui muutos; kolmanneksi tehtiin tiukat säännökset siitä, että kristityt eivät saaneet olla yhteydessä juutalaisten kanssa. … Samalla tavalla perustettiin myös uusi viikoittainen juhlapyhä, sunnuntai. … Kaikki nämä uudet lähestymistavat eivät ainoastaan luoneet kuilua seurakunnan ja juutalaisten välille, vaan ne johtivat seurakunnan julmien ristiretkien tielle.”

Sapattisäädös on positiivinen käsky: ”Muista!” Se on tarkoitettu pidettäväksi mielessä arkipäivien vastakohtana. Riittää, että kuusi päivää tehdään työtä, sitten saa levätä. Sapatin ei ole tarkoitus orjuuttaa ihmistä vaan Jeesus opetti, että sapatti on asetettu levon päiväksi ihmistä varten. Rabbiinijuutalaisuus on laatinut pilkuntarkat säännöstöt sapattia varten, muttei se ollut Jumalan tarkoitus, ja juuri näitä perinnäissääntöjä vastaan Jeesus nousi. Meidän on erotettava, mikä on raamatullista ja mikä on ihmistekoista. Sapatti on Jumalan asettama, perinnäissäännöt ihmisten, ja niitä on paitsi juutalaisilla myös valitettavasti meillä kristityillä.

Sapatti perustellaan 2. ja 5. Mooseksen kirjassa eri tavalla: 2. Moos. 20 antaa perusteeksi luomisen ja 5. Moos. 5 Egyptin orjuudesta vapautumisen. Kuusipäiväisen luomistyönsä jälkeen Jumala 7. päivänä sananmukaisesti taukosi työstään. Luomiskertomuksessa on sapatti-sanasta tuleva verbi ShaV'aTh (שבת), mikä merkitsee ”keskeyttää työ, pitää tauko”. Sapatti on olennainen osa luomisviikkoa, luomistyö tuli vasta silloin valmiiksi. Mutta tässä käskyjen kohdassa käytetään levätä-verbiä, kun mainitaan, että Jumala 7. päivänä lepäsi. Luomisen viikko on esikuva meille; Jumalahan itse ei sinänsä tarvinnut lepoa, mutta me tarvitsemme (vrt. Joh. 5:17).

Orjatyö Egyptissä oli jatkuvaa, mutta Jumala tahtoi antaa kansalleen sapatin päivän hengen, sielun ja ruumiin levoksi ja yhteydenpitoa varten Jumalan kanssa. Sapatti on erityisesti tarkoitettu jumalasuhteen hoitamista varten. Se on pyhäkkö ajassa, niin kuin temppeli oli pyhäkkö paikassa. Päivän pyhittäminen tarkoittaa sen erottamista Jumalalle. Meidän tulee erottaa ajastamme Jumalalle kuuluva osuus. Viikoittainen sapatti on siten kaikkein suurin pyhäpäivä. Vaikka meillä vietetään sunnuntaita sapatin korvikkeena, niin sekin on nyt arkipäiväistetty lähes samalle tasolle muiden päivien kanssa.

  1. SÄÄDÖS Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. (2. Moos. 20:12)

Tämäkin on myönteinen käsky: ”Kunnioita!” Vanhempien kunnioittaminen on Jumalan kunnioittamista, koska Jumala on antanut meille elämän meidän vanhempiemme kautta. Vanhempien kunnioittaminen myös opettaa lapselle Jumalan kunnioittamista. Emme ole itse voineet valita vanhempiamme. Kyse ei ole siitä, millaiset vanhemmat meillä on ollut. Tässä ei sanota, että kunnioita vain hyviä vanhempia. Kyse on asenteesta, jonka voimme itse valita. Voimme valita kunnioittamisen tien ja anteeksiantamisen tien. Vanhempieni kautta minä olen se, joksi Jumala on minut luonut, ainutkertainen, hänen tahdostaan olemassa. Jumalalla on tarkoitus minun elämälleni Jumalan yhteydessä Jeesuksen kautta.

Näissä kaikissa viidessä käskyssä, säädöksessä, asiakokonaisuudessa esiintyvät sanat Herra, sinun Jumalasi. Nämä kaikki viisi liittyvät siis ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen. Näillä kaikilla viidellä alueella voimme rakastaa Jumalaa ”koko sydämestä, koko sielusta ja kaikella voimalla” (5. Moos. 6:5). Ensinnäkin ainoa iankaikkinen, elävä Jumala on olemassa ja tahtoo olla minun Herrani, joka on vapauttanut minut synnin orjuudesta Jeesuksen sovitustyön kautta. Mikään epäjumala ei saa tulla minun ja Jumalan väliin, niin että Jumalan kasvot, Messias Jeesus ja hänen sovitustyönsä, peittyisi minulta, vaan tahdon jatkuvasti panna pois kaiken synnin ja kiinnittää katseeni uskon alkajaan ja täyttäjään.

En saa käyttää Jumalan nimeä turhaan ja väärin omien tarkoitusperieni ajamiseen vaan elämäni ja puheeni tulee olla sopusoinnussa keskenään ja sopusoinnussa jumalanpalvelukseni kanssa. Tahdon muistaa sapatinpäivän ja Jumalan antaman levon niin, ettei työni, elantoni ja varallisuuden hankkiminen tule minulle tärkeämmäksi kuin jumalasuhteen hoitaminen. Tahdon kunnioittaa vanhempiani, joiden kautta olen olemassa ainutkertaisena Jumalan luomana yksilönä. Hänellä on elämälleni iankaikkinen tarkoitus Jeesuksen yhteydessä.

Lähimmäisen rakastamista koskevat käskyt, asiakokonaisuudet, löytyvät ns. Kymmenen käskyn jälkimmäiseltä puoliskolta. Viisi jälkimmäistä keskittyy lähimmäisen rakastamiseen. Nyt näissä jälkimmäisissä viidessä säädöksessä ei esiinny lainkaan Jumalan nimeä (Herra, sinun Jumalasi), kuten oli laita viiden ensimmäisen käskyn kohdalla.

Johannes kirjoittaa: ”Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Tämä käsky meillä on häneltä: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.” (1. Joh. 4:19–21)

  1. SÄÄDÖS Älä tapa. (2. Moos. 20:13)

Tämä tappamisen kieltävä käsky sisältää sekä tapon että murhan. Mutta Jeesus tiukentaa tulkinnan, mitä tulee näihin lähimmäistä koskeviin asioihin. Jeesus sanoo: ”Te olette kuulleet, että esi-isille on sanottu: ’Älä tapa’ ja ’Joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Se taas, joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion. Mutta joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:21–22)

Syntiä Jumalan edessä eivät ole ainoastaan meidän fyysiset tekomme, vaan myös sanamme, asenteemme ja vaikuttimemme. Jeesus sanoo myös näin: ”Se, mikä tulee suusta ulos, lähtee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä saastuttavat ihmisen, mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä.” (Matt. 15:18–20) Jos emme olekaan ketään tappaneet, mutta olemme sanoneet toista ihmistä hulluksi, olemme tehneet syntiä sanoillamme. Mitä enemmän Jumala on hylätty yhteiskunnassamme, sitä enemmän myös rivoudet, haukkumiset, väkivalta ja raakuudet ovat lisääntyneet. Tähän samaan osastoon kuuluvat myös esim. abortit ja eutanasia.

Toisen kivitaulun ensimmäinen säädös, eli tämä kuudes käsky, on ensimmäisen kivitaulun ensimmäisen käskyn kanssa rinnakkain (katso kuva). Ensimmäinen käsky sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin sinut ulos orjien talosta. Jos sinä tapat ihmisen, Jumalan kuvaksi luodun, sinä häpäiset hänen Luojansa, Herran, sinun Jumalasi. Jos sinä et arvosta toista ja hänen elämäänsä, kuinka sinä voit silloin kunnioittaa ja rakastaa hänen Luojaansa?

  1. SÄÄDÖS Älä tee huorin. (2. Moos. 20:14)

Aviorikos, mikä sana tässä esiintyy, viittaa itse asiassa kaikkeen haureuteen ja on siksi käännetty ”Älä tee huorin”. Seksuaalisen alueen synnit ovat Jumalan silmissä erityisen paha asia, koska avioliitto on Jumalan edessä pyhä. Miehen ja naisen välinen avioliitto on kuva toisaalta Jumalan ja Israelin välisestä liitosta ja toisaalta Jeesuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Avioliitto tulisi kaikin mahdollisin tavoin pyrkiä säilyttämään koskemattomana ja pysyvänä. Jeesus sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: ’Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha’? Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:4–6)

Jeesus peräänkuuluttaa paluuta Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan yhdestä avioliitosta: ”Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen ja joka nai hylätyn, tekee aviorikoksen” (jae 9). Lisäksi Jeesus vielä tiukentaa tämän säädöksen näin: ”Te olette kuulleet sanottavan: ’Älä tee huorin.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan.” (Matt. 5:27–28) Jälleen ollaan siinä tosiasiassa, että pahat ajatukset ja teot lähtevät ihmisen sydämestä, ja jo katseesta.

Huorin tekeminen satuttaa paitsi toisia, myös itseä. Se on syntiä myös omaa ruumista vastaan, niin kuin Paavali kirjoittaa (1. Kor. 6:18–20). Uskottomuus johtaa usein myös hylkäämiseen, mitä Jumala sanoo vihaavansa (Mal. 2:16). Yhteiskunta, joka on hylännyt Jumalan Luojana, on hylännyt myös nämä Jumalan antamat, toista ihmistä kunnioittavat säädökset, jotka koskevat seksuaalielämää vain avioliiton sisällä.

Toisen kivitaulun toinen säädös, eli tämä seitsemäs käsky, on ensimmäisen kivitaulun toisen käskyn kanssa rinnakkain. Toinen käsky sanoo: Älköön sinulla olko muita jumalia minun kasvojeni päällä. Jos sinä olet uskoton puolisollesi, se vastaa Jumalan edessä epäjumalanpalvelusta. Toisaalta epäjumalanpalvelus on uskonnollista haureutta Jumalaa kohtaan. Epäjumalanpalvelukseen liittyi vahvasti myös seksuaalinen irstaus ja riettaus ja siitä syntyneitä lapsia uhrattiin epäjumalille. Jumala kutsuu meitä pyhitykseen: olemaan uskollisia avioliitossa ja uskollisesti seuraamaan Herraa. Näissä käskyissähän on nimenomaan kyse Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta.

  1. SÄÄDÖS Älä varasta. (2. Moos. 20:15)

Varastamisen aihealue on myös laaja. Voin varastaa toiselta paitsi jotain omaisuutta, myös esimerkiksi aikaa tai vaikkapa kunniaa. Ihminen on mestari selittämään asioita omaksi hyväkseen. Työntekijä voi varastaa työnantajaltaan ja päinvastoin, samoin kansalainen valtiolta ja valtio kansalaisiltaan. Myös kidnappaus kuuluu tähän varastamisen aihealueeseen. Esimerkiksi tyttöjen kidnappaaminen seksiorjiksi on nykypäivän maailmassa valtava rikollinen bisnes. Rikos kohdistuu paitsi uhriin itseensä myös hänen perheeseensä.

Koska näissä käskyissä on kyse lähimmäisen rakastamisesta, meidän tulee kunnioittaa kaikkea, mikä on lähimmäisen omaa. Uuden liiton puolella Paavali kehottaa ”Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan pikemminkin tehköön työtä, ahkeroiden käsillään sitä, mikä on hyvää, niin että hänellä olisi antaa tarvitsevalle.” (Ef. 4:28) Meidän tulee enemmin antaa toisille kuin ottaa itselle. Jeesus sanoo: ”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja. Hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, ehtymätön aarre taivaisiin, minne varas ei ulotu ja missä koi ei turmele. Missä on teidän aarteenne, siellä on myös sydämenne.” (Luuk. 12:33–34)

Toisen kivitaulun kolmas säädös eli tämä kahdeksas käsky on ensimmäisen kivitaulun kolmannen käskyn kanssa rinnakkain. Kolmas käsky sanoo: Älä lausu turhaan Herran sinun Jumalasi nimeä ts. älä ota esille Jumalan nimeä turhaan ja vääryydessä. Siinäkin on tavallaan kyse varastamisesta, Jumalan nimen varastamisesta turhaa ja väärää käyttöä varten.

  1. SÄÄDÖS Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi. (2. Moos. 20:16)

Voitaisiin kääntää tarkennettuna näin: ”Sinun ei tule antaa todistuslausuntoa lähimmäistäsi koskevassa asiassa valehtelevana silminnäkijänä”. Et saa siis valehdella nähneesi jotain, mitä et ole todellisuudessa nähnyt ja näin saattaa lähimmäistäsi mahdollisesti väärin perustein tuomituksi. Raamattu kehottaa meitä puhumaan aina totta. Paavali kirjoittaa: ”Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa lähimmäisenne kanssa totta, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä” (Ef. 4:25).

Toisen kivitaulun neljäs säädös eli tämä yhdeksäs käsky on ensimmäisen kivitaulun neljännen käskyn kanssa rinnakkain. Neljäs käsky sanoo: Muista pyhittää lepopäivä ts. sapatti. Sapatin vietto todistaa Jumalan luomistyöstä. Luomisen seitsemäs päivä näki ja todisti, kuinka Jumalan luomistyö tuli valmiiksi. Vielä me elämme syntiin langenneessa maailmassa, mutta Jumalan kansalle luvattu sapatin lepo on myös varmasti tuleva. Jumalan lupaukset ovat niin ja aamen ja ne pitävät paikkansa. Jumala ei muutu eikä hän voi valehdella. Hänen sanansa on totuus.

  1. SÄÄDÖS Älä himoitse lähimmäisesi taloa. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiaan äläkä mitään, mikä kuuluu hänelle.
    (2. Moos. 20:17)

Kohteena on kaikki, mikä kuuluu lähimmäiselle: puoliso, perhe ja omaisuus. Tämä jae on monissa kristillisissä jaotteluissa jaettu kahdeksi käskyksi, että lukumäärä on saatu kymmeneksi, kun 1. ja 2. käsky on yhdistetty. Raamatun tekstissä tämä on kuitenkin yksi käsky ja niin Paavali kuin Lutherkin selittävät tämän yhtenä: Älä himoitse.

Paavali kirjoittaa: ”En olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse’. Kun siis synti sai lain käskystä aiheen, se herätti minussa kaikenlaisia himoja, sillä ilman lakia synti on kuollut. Minä elin ennen ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti virkosi eloon ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käsky, joka oli tarkoitettu minulle elämäksi, olikin kuolemaksi. Kun synti sai lain käskystä aiheen, se käskyn avulla petti ja tappoi minut. Laki on kuitenkin pyhä ja lain käsky pyhä, vanhurskas ja hyvä.” (Room. 7:7–12) Jumalan laki, opetus, on pyhä ja hyvä, mutta synti aiheutti meissä kuoleman.

Jeesus sanoi, miten pahat ajatukset ja teot lähtevät liikkeelle sydämestä. Kun himo kasvaa suureksi, se synnyttää synnin. ”Rahanhimo on kaiken pahan juuri” (2. Tim. 6:10). Himoon liittyy myös ahneus. Paavali kirjoittaa: ”Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.” (Kol. 3:5) Tämän tähden meidän tulee varjella erityisesti sydämemme puhtaana. Ainoastaan Jeesuksen kallis veri voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja se voi myös varjella meidät puhtaana. Se on paras lääke syntiä ja saastaisuutta vastaan.

Totta kai sekin vaikuttaa, millä me sydäntämme ruokimme. Paavali kirjoittaa: ”Vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa.” (Gal. 5:16) Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta ja sitä kautta myös Jumalan laki eli toora, opetus, on laitettu sydämiimme, niin että seuraisimme Jeesusta, rakastaisimme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Jumalan armo on se, joka meitä tällä tiellä kasvattaa, ei oma voimamme.

Toisen kivitaulun viides säädös eli tämä kymmenes käsky on ensimmäisen kivitaulun viidennen käskyn kanssa rinnakkain. Viides käsky sanoo: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Jos ihminen on jatkuvasti himoitsemassa toisen omaa, todennäköisesti hän jää ilman lastensa kunnioitusta. Jos täytyt Jumalan kunnioittamisella ja hänen rakastamisellaan yli kaiken, sydämessäsi ei ole enää tilaa himoita toisen omaa. Saat luottaa Jumalan huolenpitoon ja siihen hyvään tarkoitukseen, joka hänellä on juuri sinun elämääsi varten. Silloin ei tarvitse jäädä kadehtimaan toisen omaa. Jokaisella on omat siunaukset ja omat taistelut. Jumala on antanut itse kullekin oman hyvän osan.

Jumalan laki, opetus, ei ole vain Israelille vaan se on hyödyllinen kaikille ihmisille ja myös meille Uuden liiton kansalle ”opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa” (2. Tim. 3:16). Nämä Jumalan antamat käskyt ovat hyvän elämän ohjeet meille. Meidän tulee erottaa, mikä on raamatullista, mikä on perinteitä ja mikä on nyky-yhteiskunnan malli, ja pyrkiä siihen, mikä on raamatullista. Näillä Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen alueilla meidän tulee kilvoitella.

Jumalan laki eli toora, opetus, ei ole tie pelastukseen, vaan koska me olemme Jeesuksen uhrin kautta pelastettuja ja pyhitettyjä, me tahdomme elää Jumalan sanan ja opetuksen viitoittamalla tiellä. Meidän oma tahtomme kuitenkin tarvitaan, niin pelastuksen vastaanottamiseen kuin myös tällä Jeesus-tiellä kulkemiseenkin. Tarvitsemme yhä uudelleen turvautumista Jeesuksen täytettyyn työhön. Me emme pelastu tekojen kautta uskovinakaan. Meidät on pelastettu synnin orjuudesta ja käskyjen lainomaisen täyttämisen yrittämisestä vapauteen Jeesuksessa. Hän on meidän Herramme ja rakkaus häneen ilmenee siinä, että tahdomme olla kuuliaisia hänen äänelleen. Jeesus sanoo: ”Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan.” (Joh. 14:23)

Kyse on siis siitä, että rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Me jäämme tällä tiellä vajaiksi, mutta me saamme laittaa täyden toivomme Jeesuksen sovitusuhrikuolemaan. Hän on meidän syntimme sovittanut ja velkamme maksanut. Jeesuksen kanssa saamme käydä parannusta tehden eteenpäin kohden lopullista pelastustamme, ruumiimme lunastusta, jolloin kaikki on kerran täydellistä.

Jospa voisimme vaalia rakkauttamme Jeesukseen käytännön vaelluksessamme. Hän on meidän Pelastajamme, Vapahtajamme ja Lunastajamme! Me emme valinneet häntä, vaan hän valitsi meidät. Hänen olkoon kunnia nyt, aina ja iankaikkisesti! Aamen.

© Kaija Turunen