Paimenen sana

Luuk.5:36 – 39 Ja hän sanoi heille myös vertauksen: ”Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi.Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin. 39. Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: ’Vanha on hyvää’.”
Voimme sanoa, että tähän asti on Herra meitä auttanut. Meillä on lupa ajatella, katsoa elämää taaksepäin ja punnita asioita. Me teemme jokainen sen varmaan eri tavalla, mutta on hyvä ajatella mennyttä. Voimme sen tehdä niin eri tavoin. Voi olla, että tulee masentava, pettynyt ja huono olo monesta vanhasta koetusta asiasta. Omassa elämässä, seurakunta elämässä jne. niistähän tämä kaikki koostuu. On helppo nähdä muiden syitä, vikoja, muut aiheuttivat noita vaikeuksia. On kuitenkin hyvä muistaa, että minäkin olin siinä mukana. Oliko minun asenteeni, sanani, käyttäytymiseni myöskään oikean laista. Jos uskallat näin ajatella tasapuolisesti, se auttaa paremmin ymmärtämään noiden masentavien muistojen todellisen taustan ja miksi niin on tapahtunut. Minä olinkin se, joka aiheutin sananvaihtoa, omilla voimakkailla mielipiteilläni. Se antaa erilaisen näkökulman, löytyy ihania ajattomia asioita, joita haluatkin alkaa viljelemään. Se tuo rauhaa omaan elämään ja tuo rauhan olotila vaikuttaa samaa sinne missä oletkaan, mahtavaa!
Sitten taas ”Vanha on hyvää”, tarvitaan myös rehellisyyttä ajatella terveesti ja tasapainoisesti tätä asiaa. Jos Jeesuksen ajalta otetaan esim. leipäihmeet, parantumisihmeet jne. VANHA TODELLA Oli HYVÄÄ! Tämä on varmasti totta, mutta myös meidän tulee ymmärtää, että nuo asiat tapahtuivat silloin. Nyt elämme tätä aikaan ja Hän ei ole muuttunut. Ei Hän ole puolueellinen, vaan sama aina.
Vanhaa ja uutta ei saisi mielimäärin sekoittaa keskenään, kaikella on oma aikansa ja ne tulee käyttää oikealla tavalla. On asioita jotka ovat ajattomia ja aina käyttökelpoisia. On asioita jotka ovat ajattomia ja aina käyttökelpoisia:
– Antakaa anteeksi toinen toisillenne, niin kuin Hän on teille antanut.
– Olkaa heikoille heikkoja
Nämä ovat ajattomia ja näillä asioilla on valtava, ihmeellinen Jumalan läsnäolo. Näissä on pohja, siemen kaiken hyvän onnistumiselle. Yhteys toisiin uskon veljiin sisariin tervehtyy. Tulee luonnolliseksi, siinä on elämän voimaa, siinä on hyvää siemen Jumalan eläviin, voimallisiin tekoihin. Pääsemme iloitsemaan toisistamme, erilaisuuksistamme huolimatta.
2Kor.5:17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
Kol.3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Ps.40:2 – 6 Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. 3. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. 4. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan. 5. Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!
Tässä uudessa meidän tulee elää, etsiä sitä, iloita siitä. Ps. 40 tuossa, siinä on yksinkertainen polku jota meidän tulee kulkea. Ihanaa mitä siitä löytyy, jokaiselle, joka hartaasti odottaa Herraa. Tämä on asia, jossa Herra ei katso henkilöön, vaan jokaiselle on sama mahdollisuus. Minulla – sinulla.
Jeesus on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti. UUSI ON HYVÄÄ, rakastutaan siihen, eletään siinä. Hän on luvannut voiman meille siihen.
Veikko